Minulla on toimialassa myös erilaisten tekstien tuottaminen ja ajattelin, että olisin tarjonnut kyseistä tekstiä johonkin, mutta ehkä kuvat, jotka eivät kopioituneet blogiin, ovat aika kesäiset.…
Ongelmat muhivat hiljaisuudessa. Ne kasvavat suuremmiksi, jos niitä ei käsitellä. Tuntuu, että joskus ajatellaan, että jos ollaan hiljaa niin ongelma katoaa. Mutta jos ihmiset ovat…
Poistin sivun, jossa kerroin, miten tähän on päädytty, mutta tässä kuitenkin muutama pointti blogitekstin muodossa. Eli miksi niin avoimesti kerroin asioita ja mitä olen matkalla…
Yksi keskeinen kognitiivinen vinouma jäi käsittelemättä, ainakin suuremmalti: Dunning-Kruger-vaikutus. Siinä on useiden lähteiden mukaan kyse siitä, että ne, jotka tietävät aiheesta vähiten, ovat itsevarmimpia aiheen…
Olen lukenut viime aikoina vanhoja Lakimies-lehtiä kannesta kanteen. Samalla tulee luettua eri oikeudenaloihin liittyviä juttuja. Siinä puuhassa törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin kognitiivisista vinoumista. Hiukan yllättävää, mutta…
Ei. En osta lähtökohtaisesti mitään puhelinmyyjiltäkään. Sitä paitsi, tarkistan aina ainakin pintapuolisesti kaikki. Myös asiakkaat. Kaikista löytyy nykyään netistä aina jotain. Jos ei löydy, se…
Seuraava on ihan tajunnanvirtaa eli ei kannata ottaa näitä kovin tosissaan. Ehkä enemmän siltä kannalta, millaisia asioita on ehkä hyvä ottaa huomioon, kun pohtii asioita…
Uudet artikkelit ovat ainakin tällä hetkellä Facebook-sivulla Lakiasiaintoimisto Kirsi Sallinen. Kirjoittelen mitä mieleen tulee, joten sisältö on epämuodollisempaa ja aihepiiriltään laajempaa.
Googlen tekoäly selvisi vielä kysymyksestä, mikä on ositus, vaikka se ei mennytkään asiaan yksityiskohtaisesti, mutta toteavan osituksen määrittelyssä sillä oli vaikeampaa. Se periaatteessa tuntui päättelevän…
Perinnöstä pitää luopua aina kirjallisesti joko erillisellä ilmoituksella tai hyväksymällä esimerkiksi testamentti. Lakimääräinen edunvalvoja tarvitsee luopumiseen verohallinnon ohjeen mukaan myös holhousviranomaisen (DVV) luvan. Muilta osin…