Avioehtosopimus ja osituksen sovittelu

15 kesäkuun, 2022 admin 0 Comments

Viittasin taannoisessa pienessä kirjoituksessa artikkeliin, jossa Sanna Svahn sanoi, että avioehto on tärkein yksittäinen juridinen asiakirja naimisissa oleville. Ajattelin jatkaa aiheesta.

Ositus ja perinnönjako ovat sisällöltään melko vapaamuotoisia toimia. Perintökaari 23:3§:n mukaan osakkaat saavat toimittaa perinnönjaon haluamallaan tavalla. Avioliittolaki 98§;n mukaan ositus taas toimitetaan perinnönjaon järjestyksessä. Ositusta voidaan kuitenkin myös sovitella. Koska osituksesta voidaan sopia melko vapaasti (poikkeus ainakin 104§, joka koskee liikaa antaneen puolison myöhempää konkurssia), tulee sovittelu luultavasti sovellettavaksi lähinnä toimitusosituksessa eli pesänjakajan toimittamassa osituksessa (tai omaisuuden erottelussa).

Avioliittolain 103 b§:n, joka koskee osituksen sovittelua, mukaan, sovittelua voidaan soveltaa siten, että omaisuus, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta, katsotaan osittain tai kokonaan avio-oikeuden alaiseksi. Avio-oikeus on suljettu tässä tapauksessa pois nimenomaan avioehtosopimuksella, ei testamentin tai lahjakirjan määräyksellä. Sovitteluperuste on samassa pykälässä. Ositus johtaisi muuten kohtuuttomaan lopputulokseen tai toinen puoliso saisi muuten perusteetonta taloudellista etua. Erityisesti on otettava huomioon avioliiton kestoaika sekä puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Säännös soveltuu soveltuvin osin myös tilanteessa, jossa kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen eli avioehtosopimus sulkee avio-oikeuden pois kokonaan (107§).

Sovittelua on vaadittava joko itse toimituksessa tai viimeistään 6 kk kuluessa osituksesta (tai omaisuuden erottelusta). Perintökaaren mukaan sopimusjakoa ei voi moittia kuitenkaan muulla perusteella kuin muotovirheen perusteella, joten sama pätee luultavasti ositukseen. Tosin sopimusosituksen sovittelulle tai moittimiselle ei ehkä yleensä ole edes tarvetta. Kyse lienee yleensä pesänjakajan suorittamasta osituksesta tai omaisuuden erottelusta. (Avioliittolaki 103b§ ja Perintökaari 23 luku 10§.)

Tehty sopimus lähtökohtaisesti sitoo (pacta sunt servanda), joten osityksesta tai omaisuuden erottelusta tehty sopimus myös siis lähtökohtaisesti sitoo. Sopimus voi kuitenkin poikkeustapauksissa olla pätemätön tai sitä voidaan kohtuullistaa (Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista). Säännökset alkavat pykälästä 28. Jos esimerkiksi henkilö pakotetaan aseella uhaten sopimukseen, on se pätemätön (törkeä pakko 28§). Tosin kolmannen käyttämästä pakosta pitää toinen sopimusosapuoli tehdä pakon lakattua tietoiseksi (jos hän ei ole siis ollut), jotta siihen voi vedota. Periaatteessa tällainen tilanne voisi tulla mahdolliseksi ainakin osituksessa. Periaatteessa myös esimerkiksi 31§ eli toisen ymmärtämättömyyden, kevytmielisyyden, pulan tai riippuvaisen aseman hyväksikäyttö on mahdollista. Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta sovittelusta vaan suoranaisesta pätemättömyydestä. Sopimusta voidaan kuitenkin ehkä myös sovitella Oikeustoimilain 36§ perusteella (ehdon alkuperäinen tai jälkiperäinen kohtuuttomuus). Tämä lienee harvinaista. Harva edes suostuu vapaaehtoisesti kohtuuttomaan sopimusehtoon ja kohtuuttomuudelta vaaditaan ehkä aika paljon, jos muuten on osituksesta mahdollista sopia melko vapaasti. Lisäksi samanlaisille kohtuuttomille ehdoille kuin muissa sopimuksissa ei liene muutenkaan tilaa. Kyseeseen voi sopimuksen solmimisen jälkeen siis tulla lähinnä pätemättömyys.