Artikkeli, johon viittaan https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010831382.html
Artikkeli herätti erilaisia ajatuksia. Ensinnäkin sen, että pankissa sanotaan käynnistyvän aina saman prosessin, joka ainakin minun kokemukseni mukaan (OP) sisälsi ainakin pankkiasioiden läpikäynnin pankin kanssa, tallelokeron sisällön luetteloinnin ja pankkikortin ja nettipankin käyttöliittymän vaihtamisen toiseen. Kaikesta tästä ei voinut lukea edunvalvontaa koskevasta lainsäädännöstä. Kyse oli ihan pankin omasta prosessista ja sisäisestä ohjeistuksesta. Tässä on minusta jotain ongelmallista. Jo artikkelissakin FINEn edustaja toteaa, edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen ei tarkoita vielä oikeustoimikelpoisuuden rajoittamista, mutta OP puuttuu asioihin aika rajulla kädellä.
OP tuntuu olettavan käytännössä edunvalvottavan toimintakyvyttömäksi, mutta vaati raahaamaan tämän paikan päälle hakemaan uutta pankkikorttia, koska edellinen suljettiin, jotta pankkikortilla voisi maksaa esimerkiksi kaupassa tai taksissa tai kampaajalla. Koska valtuutuksen vahvistamisen syynä voi olla esimerkiksi henkilön huono liikuntakyky ja pitkät laitosjaksot, tämä tuntuu hiukan kohtuuttomalta. Ehkä henkilö joutuu myös menemään toiselle paikkakunnalle, kuten artikkelissa.
Edunvalvontavaltuutuksen vahvistamiseen voi olla kuitenkin syitä. Henkilön vanhalle kotitalolle voi löytyä esimerkiksi ostaja juuri, kun hän on sairaalassa. Valtuutus kiinteistön kauppaan vaatii kaksi todistajaa, joten kauppa on hankala toteuttaa, jos todistajia on hankala saada valtuutukseen. Sen sijaan, jos edunvalvontavaltuutus sisältää luvan kiinteistön myyntiin, todistajia ei enää erikseen tarvita, edunvalvontavaltuutus riittää. Kaikilla ei ole tuttavia, jotka käyvät heitä katsomassa edes kotona, saatikka sairaalassa.
Edunvalvontavaltuutus voidaan siis vahvistaa, vaikka henkilö ei olisi dementoitunut. Dementia on vain yksi syy muiden joukossa. Dementoituneella ihmiselläkin voi sitä paitsi olla vaikeuksia toisten asioiden kanssa, mutta ei toisten. Dementiakaan ei ole joko-tai asia.
Minua myös häiritsee edunvalvontavaltuutuksesta puhuminen sopimuksena. Käsitykseni mukaan sopimus on aidosti kaksipuolinen oikeustoimi. Edunvalvontavaltuutus on yksipuolinen ja se on valtuutus. Valtuutettu ei päätä varsinaisesti valtuutuksen sisällöstä. Valtuuttaja päättää, mihin valtuutetun valtuuttaa.
Pitää vielä muistuttaa, että valtuutuksen laatiminen ja vahvistaminen ovat eri asioita. Valtuutuksen laatimisen ja vahvistamisen välillä voi mennä vaikka 50 vuotta. Valtuutettu on saattanut välissä menehtyä. Oikeustoimikelpoinen valtuuttaja voi laatia uuden valtuutuksen tai jos valtuutuksessa on toissijainen valtuutettu, hänet voidaan vahvistaa valtuutetuksi. Varavaltuutta on hyvä olla olemassa lähinnä esteellisyystilanteita varten.
Yhteistä sopimuksen ja valtuutuksen laatimiselle on se, että sekä pätevän yksittäisen sopimuksen että valtuutuksen tehdäkseen on oltava oikeustoimikelpoinen. Oikeustoimikelpoisuutta arvioidaan tässä asia kerrallaan, ei kaikkien asioiden tai tietynlaisten asioiden osalta kuten silloin, kun tuomioistuin rajoittaa oikeustoimikelpoisuutta. Sama kaikissa muissakin oikeustoimissa.