Tämä asia tuli itselle yllätyksenä. Joka paikassa sanotaan, että edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen sinänsä ei vaikuta oikeustoimikelpoisuuteen, mutta käytännössä se vaikuttaa.
Pankki nimittäin lakkauttaa henkilön oikeuden ottaa luottoa ja tämän myötä myös muuttaa esimerkiksi verkkopankkisopimusta, korttia yms. En tiedä, mitä muita yllätyksiä vielä on varalla. Tallelokeron luettelointikin tuli yllätyksenä. En osannut siis lakimiehenäkään varautua tiettyihin käytännön asioihin.
Kannattaa siis miettiä, milloin edunvalvontavaltuutusta hakee vahvistettavaksi. Sillä on seurauksia. Samalla se kuitenkin kestää useita kuukausia, joten sitä ei saa vahvistettua heti, kun vahvistamiselle olisi tarvetta.
Nykyään on lisäksi ehkä paljon ihmisiä, jotka ovat siinä rajoilla. Toisaalta he pystyvät toimimaan itsenäisesti, mutta toisaalta eivät. Toisien kohdalla asiaa on hankala arvioida.
Oma teoriani on, että sota jätti paljon jälkiä myös lapsiin ja nyt nuo ihmiset alkavat lähestymään 80-vuoden ikää, jolloin sodan jättämät traumat yhdistyvät korkeaan ikään ja tämä aiheuttaa omat ongelmansa. Asioita on vaikeampi arvioida: mikä on ikääntymistä ja mikä on jotain muuta. Toisinaan traumat voivat vaikuttaa voimakkaastikin.