Tästä minulla on siis hiukan kokemusta, kahden perukirjan verran. Olen lisäksi itse ollut osakkaana kuolinpesässä, jossa kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.
Perunkirjojen tekemistä rajoittaa yleisesti ottaen se, että perukirjoissa tarvitaan kaksi uskottua miestä, mikä minä en yksinäni voi olla. Ihmisellä pitäisi olla tuttava, johon hän luottaa sen verran, että tämä voi olla toinen uskottu mies. Lisäksi tilaa on nykyään rajallisesti, koska ennen käytössä ollut neuvotteluhuone on nykyään osa Terveystaloa. (Ulkopuolinen tilakin on tosin mahdollinen. Ehkä saisin sitten viimein hankittua kannettavan tulostimen ja opeteltua käyttämään sitä.)
Asioita, joita olen oppinut: Perukirjan sanotaan olevan yksinkertaisimpia asiakirjoja tehdä. En ole täysin samaa mieltä. Kun kaiken joutuu opettelemaan yksin alusta alkaen, siinä on monta asiaa, jotka pitää muistaa. Kuten sanoin joskus aiemmin, juristin koulutuksessa ei opeteta tekemään asiakirjoja. Sen sijaan juristin koulutus saa miettimään kaikkea asiakirjaan liittyvää liiankin perusteellisesti. Pää menee tilttiin.
- Ensimmäisessä perukirjassani (jonka siis tein ihan lain ja mallien, kuten isäni perukirjan ja asiakirjamallien, pohjalta), oli asunto. Olin merkannut sen loppujen lopuksi arviolausunnon perusteella ihan oikein, mutta aloin myöhemmin miettiä termiä velaton hinta ja tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli hinta, joka ei sisällä velkaa. On vaarallista, että miettii asiaa itsekseen liian pitkään. Joten lähetin korjauksen verottajalle. Korjaus oli virheellinen, mutta koska liitän mukaan aina ne asiakirjat, joihin viittaan, verottaja luultavasti näki korjauksen virheellisyyden, eikä kiinnittänyt siihen huomiota.
- Toinen asia, jonka olen oppinut, on, että vaikka ihmiset kuinka sanoisivat, että heillä on sukuselvitys hankittuna, siinä voi olla aukkoja, koska ihmiset eivät kiinnitä esim. huomiota siihen, että seurakuntien jäsenyyksien osalta vuosiluvut hyppäävät yli vuosia. Näin tapahtui kummassakin tapauksessa. Kun on kyse tutusta henkilöstä, sukuselvityksen perusteellinen hankkiminen voi tuntua myös ylipäätään turhalta, koska henkilön ajattelee tuntevansa. Se pitää kuitenkin hankkia ja sen pitää olla aukoton sekä vainajan että muiden osalta.
- Asiakirjat, kuitit yms. pitää olla toimitettuna hyvissä ajoin. Jo valmiiksi kirjoitetun perukirjan muuttaminen koko ajan, koska henkilö haluaa siihen vielä yhden pienen laskun, saa pään menemään vielä pahemmin tilttiin, jos on henkilö, jolle on tärkeää varmistaa valmis asiakirja moneen otteeseen, kuten minä, koska ei luota itseensä. (Samasta syystä mieltäni rauhoittaisi, jos minulle jäisi myös skannattu versio muustakin allekirjoitetusta asiakirjasta. En vain välttämättä uskalla pyytää ihmisiä jäämään vielä siksi aikaa, että ehdin skannata asiakirjan, mutta tämä ei liity varsinaisesti perukirjaan).
- Lopuksi, kummassakaan tekemässäni kuolinpesässä ei ollut testamenttia, mutta kuolinpesässä, jonka osakkaana olin, oli. Tämän perukirjan perusteella sain verottajalta täysin paikkaansa pitämättömän päätöksen, koska heillä oli vaikeaa ymmärtää selvitystä pesän osakkaista, koska kaikki osakkaat, ne jotka perivät testamentin mukaan että ne jotka olisivat perineet lain mukaan, oli yritetty esittää samalla kertaa, samassa kokonaisuudessa. Tämä laittoi miettimään, miten nämä pitäisi perukirjassa esittää. Ensin ehkä testamentinsaajat ja sitten ne lakimääräiset perilliset, jotka perisivät, ellei testamenttia olisi, sillä huomautuksella, että ilman testamenttia lakimääräiset perilliset olisivat nämä. Kummatkin pitää kutsua perunkirjoitukseen, joten molemmat pitää kuitenkin mainita.