Avoimuus ja grey rock

2 syyskuun, 2026 admin 0 Comments

Poistin sivun, jossa kerroin, miten tähän on päädytty, mutta tässä kuitenkin muutama pointti blogitekstin muodossa. Eli miksi niin avoimesti kerroin asioita ja mitä olen matkalla oppinut. Jos siis joku ehti lukea. Moni ei tänne varmaan eksy.

Rehellisyys, aitous ja suoruus vievät aseita ihmisten kädestä. Yksi lempikohtauksistani Game of Thronesissa oli se, jossa Tyrion neuvoo Jon Snowta ottamaan haukkumasanan omakseen. Silloin sitä ei voida käyttää häntä vastaan. Häpeä on aseena voimakas. Häpeä tarkoittaa minulle itsensä häpeämistä. Minulle suurin häpeä on ollut se, että en ole onnistunut elämässä oikein millään mittarilla. Häpeän avulla voidaan vaientaa ihmiset, mutta en halua olla hiljaa. Toki toisinaan on aihetta hävetäkin, mutta tekojaan, ei itseään. Itsensä häpeäminen on saanut ainakin minut sulkeutumaan ja vetäytymään kuoreen. Häpeästä on vaikea päästä yli, mutta siitä on periaatteessa pakko. Siksikin olen avoin. Minut on aina yritetty saada häpeämään itseäni, mutta haluan olla siitä vapaa. Minulle on toitotettu lapsesta asti, että teen kaiken väärin, olen vääränlainen ja näytänkin vääränlaiselta. Haluan siitä vapaaksi.

Joistain asioista ei parane kuitenkaan kertoa. Konkreettisista asioista kertominen antaa aseita niille, jotka ovat valmiita niitä käyttämään. Pankkitunnukset on hyvä ja konkreettinen esimerkki. On hyvä löytää tasapaino. Huijarit ja muut saattavat käyttää tietoja hyväkseen, jos kertoo konkreettisia asioita itsestään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai muualla netissä. Maailmassa on pahoja, pahoja ihmisiä, jotka ajattelevat vain, kuinka voisivat hyötyä muista. Nykyään tuntuu, että niitä on ihan tavallisissa kansalaisissakin. Joidenkin ihmiskuva tuntuu varsin kylmäävältä: tyhmiä ne, jotka eivät tajua, että heillä on oikeus polkea muut jalkoihinsa. Näitä ihmisiä tuntuu aina olleen, mutta minusta tuntuu, että ne lisääntyvät.

Jotkut ihmiset myös nauttivat toisten ärsyttämisestä. Tarkoituksena on ennen kaikkea saada aikaan reaktio. Tästä tunnistaa tietynlaiset ihmiset. He ärsyttävät ja ärsyttävät ja sitten, kun ärsytyskynnys ylittyy, he kääntävät valokeilan ja näyttävät, että kato nyt kun toikin on hullu. Oikeastaan he samalla paljastavat itsensä. Tämä on monien ministerien ja kansanedustajienkin taktiikka. Sillä saa huomiota ja he saavat siitä myös henkilökohtaista nautintoa. Nimeämättä nimiä, he oikein hekumoivat välillä, että onnistuivat taas ärsyttämään. Toivoisin, että ihmiset oppisivat olemaan reagoimatta ja olemaan antamatta näille, mitä he haluavat, ja keskittyisit asiakysymyksiin, mitä nämä eivät halua. Mutta he samalla suoltavat materiaalia medialle, blogeille, muille kansanedustajille jne., puhumattakaan tavallisista ihmisistä, jotka taivastelevat asioita kahvipöydässä.

Leonard Cohenin sanoin If you are the dealer, i’m out of the game, if you are the healer, it means I’m broken and lame, if thine is the glory, mine must be the shame, you want it darker, we kill the flame. Olen aina pitänyt tuosta. Minulle se tarkoittaa, että ainoa keino voittaa, on olla pelaamatta. Hyväksyä se, ettei tarvitse muuttua siksi, mitä vihaa, vain ollakseen mukana pelissä.