Oikeustoimen tai toimituksen todistaja on esteellinen todistajaksi (mikäli esteetöntä todistajaa vaaditaan) asiaa koskevan yleislain (Laki oikeustoimen ja todistajan esteellisyydestä) mukaan silloin, jos
- hän on oikeustoimeen osallinen
- oikeustoimi tehdään hänen hyväkseen
- hän on toimitukseen asianosainen tai toimitus koskee hänen oikeuttaan
- hän on edellä tarkoitettujen henkilöiden nykyinen tai entinen aviopuoliso tai nykyinen avopuoliso, sisarus tai sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa tai hänellä on edellä mainittuun henkilöön vastaavanlainen sukulaisuuteen tai parisuhteeseen perustuva läheinen suhde.
- hän on neljännessä kohdassa mainitussa suhteessa siihen, jonka tehtäviin toimitus tai oikeustoimeen myötävaikuttaminen kuuluu.
- hän on alle 15-vuotias tai henkiseltä toiminnaltaan häiriintynyt siinä määrin, ettei ymmärrä todistamisen merkitystä
Sekä testamentin että edunvalvontavaltuutuksen suhteen asiasta on säädetty erikseen. Myös muiden asiakirjojen osalta voi olla omia määräyksiään, jotka poikkeavat ylläsanotusta.
Edunvalvontavaltuutuksen todistaja on esteellinen, jos hän on alle 18-vuotias eli ikäraja on hiukan toinen. Todistaja ei voi olla valtuuttaja tai valtuutettu tai hänen puolisonsa. Esteellisiä ovat myös valtuuttajan ja hänen puolisonsa tai valtuutetun tai hänen puolisonsa lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi tai tällaisen henkilön puoliso. Puolisoon rinnastetaan yhteisessä taloudessa parisuhteenomaisessa suhteessa elävä henkilö ja sukulaiseen puolisukulainen. (Laki edunvalvontavaltuutuksesta 8 §)
Testamentin osalta todistajan ikäraja on taas 15. Erikseen mainitaan, että ottovanhemmat ja ottolapset ovat esteellisiä todistamaan. Se, joka on testamentin tekijän puoliso tai etenevässä tai takenevassa sukulaisuussuhteessa tai lankoudessa testamentin tekijään tai tämän sisarus tai sisaruksen puoliso, on myös esteellinen todistamaan. Sama on sääntö myös niiden osalta, jotka ovat testamentin saajaan vastaavanlaisessa suhteessa eli hekään eivät voi todistaa. (Perintökaari 10 luku 4 §)
Esteellisten henkilöiden piiri on siis varsin laaja. Hiusten halkomisen sijaan todistajaksi on hyvä ottaa täysin ulkopuolinen henkilö, joka ei ole mitään sukua edes avioliiton kautta asiakirjan tekijälle tai sille, jolle annetaan asiakirjassa jonkinlaisia oikeuksia kuten testamentin saajalle tai valtuutetulle tai jonka oikeuksia asia muuten koskee. Muuten todistajan on vain oltava määräysten mukaan tarpeeksi vanha, varmuuden vuoksi täysi-ikäinen, ja ns. järjissään.
Jostain syystä tämä on vaikea asia, vaikka minusta se tuntuu itsestään selvältä. Tämä siis asiakirjojen muiden muotomääräysten lisäksi. Jotta asiakirja olisi muotomääräysten mukainen, myös ne pitää täyttää.