Minulla on toimialassa myös erilaisten tekstien tuottaminen ja ajattelin, että olisin tarjonnut kyseistä tekstiä johonkin, mutta ehkä kuvat, jotka eivät kopioituneet blogiin, ovat aika kesäiset. Riihimäkeläisiä voi silti kiinnostaa, vaikka tämä jotenkin tökkii.
***
Riihimäen hautausmaa on vihitty käyttöön 1917 (seurakunnan sivut). Riihimäen historioista, joita on kirjaston kotiseutukokoelmassa, käy ilmi, että Riihimäki erotettiin omaksi kunnakseen ja seurakunnakseen Hausjärvestä, johon se aiemmin kuului, kuitenkin vasta 1922. Myöhemmin hautausmaata laajennettiin ja 1956 valmistui Kappelikirkko, joka oli tuolloin samojen teosten mukaan ensimmäinen siunauskappelin ja kirkon yhdistelmä Suomessa.
Hautausmaalla
Hautausmaalla kävellessä moni on varmaan huomannut marmoripatsaan, jossa on kolme taivaaseen katsovaa enkeliä. Patsas on taide- ja antiikkikauppias Pentti Wähäjärven sukuhaudalla. Samoten kuin vehreä luonto, patsas muistuttaa jostain, mikä elää kuoleman keskellä. Lause patsaan jalustassa on Jumala on rakkaus.
Melkein vieressä on toinen hautakivi, joka kuuluu jo vuonna 1928 22-vuotiaana kuolleelle (Hilda) Astrid Sinnemäelle. Teksti hautakivessä on sama kuin Wähäjärven sukuhaudalla: Jumala on rakkaus. Siihen uskominen on ehkä ottanut aikanaan koville. Astrid Sinnemäen ainoa lapsi on sukututkimussivuston mukaan syntynyt samana vuonna kuin Astrid on kuollut. Moni kuoli ennen synnytykseen ja uusi elämä tarkoitti toisinaan jonkun kuolemaa.
Hautausmaalle on myös viime aikoina ilmestynyt tämä hautakiven tapainen muistomerkki, jossa muistetaan lapsettomia ja lapsensa menettäneitä. Lapsettomilla ei ole hautaa, jolla käydä, mutta he voivat silti surra, nyt myös konkreettisesti tässä luonnon ympäröimässä ja rauhallisessa paikassa. Keskenmenojakin voidaan surra ja helpottaa ehkä, että sen voi tehdä konkreettisessa paikassa.
Paikka on muurin takana, jonne viedään kynttilöitä muualle haudatuille, ihmisille, joilla ei ole hautaa ainakaan Riihimäellä. Haudat ovat voineet jäädä toisille paikkakunnille tai jopa muihin maihin tai nykyiselle Venäjälle.
On tärkeää, että ihmisillä on paikka, jossa surra. Se ankkuroi surun johonkin konkreettiseen. En tiedä, onko moni huomannut paikan.
Myös sisällissodan muistomerkit ovat vehreyden keskellä. Niihin kukaan tuskin liittää lausetta Jumala on rakkaus. Sisällissodassa oli kyse muusta kuin rakkaudesta, siinä oli kyse patoutuneesta vihasta, samanlaisesta kuin nyt yritetään synnyttää. Muistomerkit ovat melko lähellä toisiaan Kappelikirkon puolella hautausmaata, mutta teksti on vastakkaisiin suuntiin ja välissä on jonkin verran muuta. Vastakkaiset suunnat kuvaavat hyvin asetelmaa yli sata vuotta sitten. Ne ovat eri tahojen pystyttämiä ja myös nimellisesti eri asioille, vaikka kyse on samasta asiasta ja samasta ajanjaksosta.
Tilastoraportissa Sotaoloissa vuosina 1914-22 surmansa saaneet (Toim. Lars Westerlund), eritellään kuolleet kunnittain. Riihimäki oli tuolloin vielä osa Hausjärveä, kuten mainittua, ja hausjärveläisiä sai raportin mukaan surmansa yhteensä 241. Valkoisia kuoli 8, punaisia 190 ja 43 on määritelty tuntemattomiksi.
Hautausmaalla on myös useita sisällissodasta muistuttavia yksittäisiäkin kiviä. Erottuvin on hautausmaan karttaankin merkitty saksalaisten muistomerkki. 1918 kaatuneet saksalaiset haudattiin alun perin Rautatienpuistoon, mutta siirrettiin myöhemmin seurakunnan hautausmaahan. Kohtalokkaaksi saksalaisille kävi Riihimäen valtaus huhtikuussa 1918. Kolmen neljästä kuolinpäivä on muistomerkissä 22.4.1918 ja neljäskin kuoli 2.5.1918. Yleisesti ottaen valkoisia muistetaan muissakin hautakivissä enemmän kuin punaisia, vaikka punaisia kuoli enemmän. Liittyy ehkä siihen, kuka voitti.
Lähellä on vielä patsas, josta ei ole mitään merkintää hautausmaan kartassa tai muuallakaan. Se vaikuttaa olevan muistomerkin osa, joka muistuttaa Googlen kuvahaulla löytynyttä Timo Suvannon Enkeli-patsasta, joka on Wikipedian mukaan Espoon Tapiolan kirkon pääoven vieressä. Se ei ole kuitenkaan ihan samanlainen (siivet ovat eri tasossa), mutta muistuttaa sitä suuresti. Tekstissä lukee Majoribv/us Gloria. Google antaa käännökseksi kunnia vanhimmille.
Patsas on hiukan syrjässä ja piilossa. Lähellä olevista kivistä kahdessa on seppeleen kuva. Seppeleen sanotaan symboloivan muutamien Google-hakujen perusteella pyöreästä loppumattomasta muodostaan johtuen ikuisuutta, mikä sopisi hyvin hautakiveen. Kyseessä saattaa siis olla vanha hautakivi. Mutta vaikka ikuisuus olisi loputon, haudat eivät kuitenkaan ole. Hautoja jää hoitamatta, jopa melko suuriakin sellaisia. Lähellä on vanha ja suuri hoitamaton hauta, joka ehkä kokenee jossain vaiheessa saman kohtalon.
Kukin voi etsiä hautausmaalta itse asioita. En ole tähän ottanut läheskään kaikkea, mitä sieltä voi löytää, ainoastaan joitain poimintoja. Kyse on myös yksi Riihimäen isoimmista puistoista. Siellä kävely on rauhoittavaa, vaikka se voi tuntua ehkä hiukan makaaberilta joistakin. Siellä on lähellä omaa kuolevaisuuttaan, mikä voi lohduttaa ja auttaa asioiden suhteellistamisessa, mutta myös ahdistaa.