
Lueskelin hiukan aiheesta netissä. Aivoissa on kolme osa-aluetta: liskoaivot, tunneaivot ja järkiaivot.
Moni on tutustunut liskoaivoihin, jotka voivat ottaa vallan vaikkapa kinatessa keskustelupalstoilla tai sosiaalisessa mediassa, mutta liskoaivojen valta ei ole kovin pitkäkestoinen. Muut osat aivoja ottavat taas ohjat, kun sokeimmasta ’hyökkäys on paras puolustus’ vaiheesta on päästy yli.
Järkiaivot taas kehittyvät viimeiseksi. Se on se osa aivoja, joka jatkaa kehittymistä aina 25-vuotiaaksi, näin luin. Tunneaivot ovat jotain siitä välistä. Minä olen ärsyttävyyteen asti järkiaivoilla ajatteleva, kun ensin pääsen yli liskoaivovaiheesta. Se tulee ensimmäiseksi. Tunne siitä, että muut ihmiset ovat uhka, johon sovellan toista liskoaivoreaktiota eli pakenen kuin kilpikonna kuoreen.
Ärsyttävä järkevyys tulee esille siten, että yritän monesti tuoda esille vaihtoehtoja ja asioita, jotka voisi ja pitäisi ottaa huomioon. Ihan normaalissakin elämässä. Tunnepitoisemmin ja varsinkin liskoaivoilla ajatteleva taas ei halua kuulla näitä. Siksipä olen ärsyttävä monille ihmisille. He haluavat ihmisen, joka vahvistaa heidän tunnereaktiotaan ja kertoo, että se on oikeutettu.
En myöskään pidä hätäilystä. Mikä on varmaan ärsyttävää, jos haluaa, että saa vastauksen heti. Minä haluan miettia asiaa ensin kunnolla ennen kuin vastaan mitään. Vastauksen laatu on taatusti parempi. Lisäksi olen oppinut varomaan jossain määrin ihmisiä, jotka haluavat kiirehtiä. Ajatuksena voi olla juuri se, että he eivät halua jättää aikaa ajatella.
Monesti lakiasioissa on kyse hyvin tunnepitoisista asioista. Silloin on hyvä olla joku henkilö, joka ei ole niin vahvasti tunnetasolla sitoutunut asiaan ja voi olla ärsyttävyyteen asti järkevä ja ottaa etäisyyttä ja esittää vaihtoehtoja, vaikka haluaisi ympärilleen pelkkiä yes-henkilöitä.
(Artikkelikuva kuvaa sitä, että ensin tuntuu, että missään ei ole järkeä. Yleensä kaikelle on kuitenkin jokin selitys, kun asiaa hiukan ajattelee. Sille sekoilullekin.)