Persoonallisuushäiriöiden vaikutus

22 maaliskuun, 2022 admin 0 Comments

Itse asiassa vielä toinenkin yleinen asia. Se, miksi suhtaudun epäluuloisesti (vähintään) persoonallisuushäiriöihin. Tokihan kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja myös kaikki asiat ovat erilaisia. Riippuu paljon asiasta, onko esimerkiksi empatiakyvyn puutteella merkitystä. Mutta varsinkin lasten osalta sillä yleensä on. Kyse voi olla sukupolvia jatkuneesta pahoinvoinnista, joka on pysäytettävä jossain vaiheessa. Kasvoin itse kuullen koko ajan, etten osaa mitään, mielipiteeni ovat vääriä, tunteeni naurettavia ja etten ole minkään näköinen. Ihmisillä on tarve painaa jotain toista alas tunteakseen olevansa itse jotain. Tällä on ollut suuri vaikutus itsetuntooni. Mikä taas on vetänyt puoleensa lisää mainitunlaisia ihmisiä. Nyt olen siirtynyt lähinnä siihen vaiheeseen, että olen vihainen. Ukrainan sodan seuraaminen voimistaa vain tunnetta entisestään.

Kaikki ihmiset eivät siis omaa moraalista kompassia tai empatiakykyä. Onko se sitten heidän syynsä? Ehkä alunperin ei. Mutta jokainen voi ainakin tuntea omat puutteensa. Mielenkiintoinen esimerkki on esimerkiksi tämä https://www.youtube.com/watch?v=bdPMUX8_8Ms&ab_channel=SpecialBooksbySpecialKids. =sosiopaatin haastattelu (englanniksi). Oletan, että se on ns. aito.

Yritän itse kovasti toipua ja löytää itsetuntoni. Yhdenkin empatiakykyisen ihmisen seura auttaa. Yksi jos toinenkin tarvitsee toisinaan tukea ja jonkun, joka kuuntelee. Siksi lasta ei pidä jättää sellaisen armoille, joka ei siihen pysty. Kuka tahansa voi jäätyä empatian puutteessa.