Edellä on kuvakaappaus siitä, mitä palveluita DVV henkilöasiakkaille tuottaa. Kunkin kohdan alta löytyy lisää tietoa ja aihepiiriin liittyviä linkkejä. Pitää klikkailla aina sitä vaihtoehtoa, joka koskee omaa asiaa.
Oikeassa yläkulmassa on esimerkiksi laatikko Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä. Tätä voi aika moni tarvita, sillä sekä sukuselvitys että elossaolotodistus DVV:stä voi olla tarpeen perunkirjoituksessa, jos vainaja tai joku perillinen ei kuulu kirkkoon. Seurakunnasta tilataan sukuselvitykset vain vainajista, jotka ovat kuuluneet kirkkoon ja silloinkin vain siltä ajalta, kun he ovat kuuluneet kirkkoon. Ihminen on saattanut osan ajasta kuulua ja osan ajan ei. Lisäksi henkilö on esimerkiksi saattanut kuulua ortodoksiseen kirkkoon, jolla on omat rekisterinsä. Kulloinkin oikea sukuselvitys riippuu siitä, missä rekistereissä vainaja on ollut eläessään. Voi olla tietenkin myös niin, että vainaja on kuulunut siviilirekisteriin (DVV) ja perillinen ei ole kyseisessä rekisterissä, jolloin hänen elossaolonsa ei käy siitä ilmi.
Ohjeita on lähes joka tilanteeseen, johon DVV:tä voi tarvita ja ohjeet ovat selkeät. Ohjeita on siis mm. muuttoa, nimenmuutosta, edunvalvontaa ja edunvalvontavaltuutusta, avioliittoa ja parisuhdetta (mukaan lukien avioehdon rekisteröintiin) varten. Ja ohjeet tulevat viranomaiselta, joka asioita hoitaa.
Sivu on siis https://dvv.fi/henkiloasiakkaat.